Yhdistys

3.1.2013

Insinöörilaulajat ry

Täysivaltainen jäsenyhdistys

Insinöörilaulajat ry on Insinööriliiton jäsenyhdistys numero 527. Ikivireä yhdistys perustettiin jo vuonna 1948. Insinöörilaulajilla on oma edustajansa Insinööriliiton edustajakokouksissa ja jäsenillä on oikeus kaikkiin liiton jäsenpalveluihin ja -etuihin.

Vaikka yhdistys on yksi pienimmistä, se on silti tai siksi myös yksi vireimmistä: jäsenkunnasta yli puolet kokoontuu viikoittaisiin "laulukokouksiin".

Insinöörilaulajat ry osallistuu aktiivisesti myös SULASOLin Helsingin piirin toimintaan.

Treenejä ja esiintymisiä

Insinöörilaulajat ovat insinööriammattinsa ohella laulutaitoisia ja -intoisia mieskuorolaisia. Esiintymisiä on sopivaan tahtiin enimmäkseen pääkaupunkiseudulla, mutta esiintymismatkoja on tehty myös Viroon, Unkariin, Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

Ohjelmisto koostuu perinteisestä mieskuoromusiikista, serenadeista, juoma- ja vappulauluista sekä joululauluista.